Mäntyharjun, Pertunmaan ja Puumalan kuntien ateriapalvelut siirtyivät vuoden 2023 alusta Järvi-Saimaan Palveluille. Palveluntuotanto yksiköissä on jatkunut saumattomasti. Esihenkilöt kertovat yksiköiden kuulumisia:

Mäntyharju

Koulun ravintolan arki on jatkunut vuodenvaihteen jälkeen entisenlaisena. Yhteistyö koulujen oppilaiden ja henkilökunnan kanssa on ollut mutkatonta. Kouluruokailutoimikunnan tammikuisessa kokouksessa annettiin yhtenäiskoulun oppilaskunnalle tehtäväksi suunnitella koulun kansainvälisyysviikolle yhdelle päivälle oppilaiden toiveruokapäivä. Oppilailta tuli viisi vaihtoehtoa, joista Tex mex-tortillat jauhelihatäytteellä valittiin keskiviikon lounaaksi.
Jalopenot aiheuttivat ihastuksen kiljahduksia ja monelta heräsi ääneen toive, että jalopenoja olisi jatkossa taas tarjolla tortillapäivänä.

Mäntyharjun kouluruokailutoimikunnan tehtävänä on kehittää ja ohjata kouluruokailua ja tukea oppilaan tervettä kasvua ja kehitystä. Toiminnassa otetaan huomioon ruokailun merkitys niin terveyden ja voimavarojen kuin myös yhteisöllisyyden ja kulttuuriperinnön vahvistamisessa. Moniammatilliseen työryhmään kuuluu ala- ja yläkoulun sekä lukion oppilasedustajia, vanhempien edustaja, yhtenäiskoulun ja lukion rehtorit, kouluterveydenhoitaja, kotitalousopettaja, opettajien edustaja sekä ruokapalvelujen edustajia. Toimikunta kokoontuu keskimäärin neljä kertaa vuodessa.

Pertunmaa

''Arki on jatkunut keittiöissä ja työt sujuvat entiseen malliin. Olemme saaneet paljon uusia työkavereita ja isommalla porukalla pystymme paremmin kehittämään ruoka- ja puhtauspalveluita. Pääsemme kouluttautumaan ja kehittämään osaamistamme, jota tämän päivän työelämä vaatii'', ruokapalvelupäällikkö Marja-Leena Ollikainen Pertunmaalta kommentoi.

Puumala

Myös Puumalan ateriapalveluissa arki on jatkunut entiseen tapaan vuoden vaihteen jälkeen. Puumalan keskuskeittiön ovelta avautuu upea näkymä Saimaalle!