Tiedotimme jäteveden pääsystä maastoon keskiviikkoiltana 12.7.2023, klo 19.55. Viemäritukoksesta aiheutui jätevesien tulviminen maastoon Alanteentiellä.

 

Tiedote 13.7.2023 klo 10.20

Viemäröintiä koskeva häiriötilanne alkoi alkuillasta Sulkavalla Koulutiellä ilmenneestä viemäritukoksesta, jonka hoito aloitettiin saman tien. Pesujen yhteydessä viemärissä oleva aines lähti liikkeelle niin, että Solatielle aiheutui myös viemärin tukkeutuminen. Solatien tukos aiheutti ylivuodon jätevesikaivosta kadulle, ja jätevesi löysi reittinsä myös hulevesiviemäriin. Hulevesiviemärin purku on Alanteentien varrella rannan puolella, ja jätevesi pääsi sitä kautta maastoon. Vesistöön jätevettä ei päässyt purkautumaan. Ylivuototilanne alkoi noin klo 19 ja sen korjaaminen voitiin aloittaa viiveettä, koska kalusto oli jo paikan päällä Sulkavalla.

Jätevettä kerättiin talteen hulevesikaivoista ja tiet pestiin keskiviikko iltana. Lisäksi purkupaikalta on tehty maiden poistoa torstaiaamuna ja paikka tullaan ennallistamaan. Arvio maastoon päässeen jäteveden määrästä on suuruusluokassa 5 m3, mutta edellä kuvatuilla toimilla ainesta on saatu kerättyä pois.

Tilannetta on hoidettu yhteistyössä ympäristön- ja terveydensuojeluviranomaisten kanssa. Mahdollinen jatkotiedottaminen tapahtuu Sulkavan kunnan ja Järvi-Saimaan Palveluiden internet-sivuilla.

Pahoittelemme tilanteesta aiheutunutta haittaa.

Lisätietoja:
Vesihuoltopäällikkö Anne Ruotsalainenanne.ruotsalainen@jarvisaimaanpalvelut.fiPuh. 050 400 8011