Kimmo työskentelee liikuntapalveluissa kiinteistöhoitajana Vesiliikuntakeskus Sampolassa. Hän on toiminut nykyisessä tehtävässään vuodesta 2018 saakka. Kimmon työtehtäviin kuuluvat vedenlaadun tarkkailua, teknistä valvontaa ja kiinteistön kunnossapitoa sekä huoltotyötä. Talvisin hoidetaan kiinteistön lumityöt ja liukkauden torjunta. Työtä tehdään myös ristiin, kesäkuukausina autetaan tarvittaessa urheilukentän töissä liikuntapaikkahoitajia. Lisäksi Kimmo toimii Järvi-Saimaan Palvelut Oy:n työsuojeluvaltuutettuna.

’’Olen syntyperäinen juvalainen ja aina viihtynyt täällä. Mukava, että pystynyt työllistymään omalla kotipaikkakunnalla.’’

Liikunnan parista uusi ammatti

Nykyiseen työhön Kimmo päätyi sattumien kautta. Hänellä on 13 vuoden työura elintarvikealalta, joka päättyi ammattitautiin. Liikunta ja urheilu on kiinnostanut Kimmoa koko elämän, joten mielessä oli työ liikunnan parissa. Juvan kunnan työelämäpalveluiden kautta Kimmo pääsi työkokeiluun Järvi-Saimaan Palveluiden liikuntapalveluille. Työ tuntui mielekkäältä ja Kimmo pääsi oppisopimuksen kautta opiskelemaan uuden ammatin itselleen.

’’Koronapandemian aikana tehtiin laajasti huolto- ja korjaustöitä, joita muulloin olisi ollut hankala suorittaa, Uusimme mm. saunojen paneelit ja teimme uuden roskakatoksen pihalle.’’

Mukava työyhteisö on työn suola

Henkilöstö äänesti Kimmon työsuojeluvaltuutetuksi alkuvuodesta 2022. Mielenkiinto työturvallisuutta, työkykyä ja työkyvyn ylläpitoa kohtaan patisti lähtemään ehdolle työsuojeluvaltuutetun vaaleihin. Joihinkin asioihin voi vaikuttaa, joihinkin ei, mutta aina tulee pyrkiä terveelliseen ja turvalliseen työympäristöön. Esille tuleviin epäkohtiin pitää puuttua ja viedä asioita eteenpäin, näin työntekokin tuntuu kaikista paljon mielekkäämmältä.

’’JSP on hyvä työnantaja, kaikki on toiminut hyvin. Meillä on hyvät henkilöstöedut ja mukavat työkaverit. Ilman näin mukavia työkavereita ei tulisi mitään!’’, Kimmo kertoo.

’’Joustavampaa työantajaa saa hakea’’

Kimmo on viihtynyt Järvi-Saimaan Palveluilla todella hyvin. Hän saa suunnitella oman työpäivänsä kulun ja vaikuttaa siihen. ’’JSP on joustava työnantaja. Tarvittaessa jatketaan työpäivää ja vastaavasti lähdetään joskus omien menojen takia aiemmin työstä pois. Näin joustavaa työnantajaa ei joka paikasta löydy!’’