Päiväkoti Kerttula on Rantasalmen varhaiskasvatusyksikkö, jota remontoitiin vuonna 2010. Vuonna 2022 päiväkodin yhteyteen aloitettiin rakentamaan uudisrakennusta. Uudisrakennukseen tehtiin tilat kahdelle ryhmälle ja ne tehtiin pääosin puusta. Puurunkoista rakentamista suositellaan, koska sitä pidetään sisäilman kannalta turvallisempana. Uuden rakennettavan päiväkodin pinta-ala on 680m2 ja kustannusarvio 2,2M€. Puurunkoista rakennusta tehdessä on tärkeää, että materiaalit eivät pääse kastumaan, sen vuoksi rakennustyömaa oli pitkään suuren teltan alla piilossa. Päiväkoti lämpiää kaukolämmöllä ja villan määrällä sekä nykyaikaisilla ilmanvaihtoratkaisuilla vaikutetaan energiatehokkuuteen.

''Tämä oli erittäin mielenkiintoinen työmaa! Päiväkoti kohteena on aina mukava rakentajalle, kun kaikki nurkat eivät ole samanlaisia. Oli myös mahtavaa, että saimme työllistää henkilökuntaa talvikaudella, joka on usein hiljaisempi ajankohta rakentamisessa. Päiväkodin pihan uudistus jää vielä keväämmälle.’’

Pieksämäen Ysiysi-rakennus Oy toimitusjohtaja Santeri Kontro

Uudisrakennusta kutsutaan nimellä Kuutti

Rakennushankkeen tilaaja oli Rantasalmen kunta. Rakennuttajana ja valvojana toimi Järvi-Saimaan Palveluista Olli Saarikko ja Timo Ruotsalainen. Hankkeen urakoitsijana toimi Pieksämäen Ysiysi-Rakennus Oy. Hankkeessa toimi myös LVI-Sioma Oy LVIA-töiden osalta, sähkötöistä vastasi Sähkötoimisto Kenttälä Oy, pää- ja arkkitehtuurisuunnittelun teki Arkkitehtuuritoimisto Heimo Varis Oy. LVIA suunnittelun teki LVI-tiimi Oy, rakennesuunnittelusta vastasi Ideastructura Oy ja sähkösuunnittelusta Sähköinsinööritoimisto Kemppinen Oy.

Uudisrakennusta kutsutaan nimellä Kuutti. Päiväkoti Kuutti avautuu näillä näkymin maaliskuun lopulla.

Peruskiven muuraus keväällä 2022.