Puumalan kunta ja Järvi-Saimaan Palvelut Oy allekirjoittivat 22.4.2025 sopimuksen vesihuollon operoinnista ja asiantuntijapalveluista. Yhteistyö käynnistyy 1.6.2025.

Operointiyhteistyön tavoitteena on vesihuollon toimintavarmuuden vahvistaminen Puumalassa. Ylikunnallisella toimintamallilla halutaan saada tehokkaasti hoidettua myös varallaolo ja häiriötilanteisiin varautuminen.

Niina Kuuva | Puumalan kunnanjohtaja

Järvi-Saimaan Palvelut Oy:n kautta toteutuvassa vesihuollon operointiyhteistyössä ovat mukana myös Juva, Rantasalmi ja Sulkava. Sopimuksen myötä Puumalan vesiliikelaitoksen johtaja Heikki Virta liittyy mukaan ylikunnalliseen vesihuollon ohjausryhmään, jonka puheenjohtajana toimii Järvi-Saimaan Palvelut Oy:n vesihuoltopäällikkö Anne Ruotsalainen.

Vesihuollon kehittäminen on pitkäjänteistä toimintaa ja se edellyttää erikoisosaamista, jota pienten laitosten on yksin haastava ylläpitää ja kehittää. Vesihuoltolain uudistuksessakin tavoitellaan alueellisen yhteistyön lisäämistä. Operointiyhteistyö on tähän oiva väline. Järvi-Saimaan Palveluilla on rautaisten osaajien vesitiimi ja iloitsemme siitä, että saamme nyt Puumalan mukaan.

Jyri Eskelinen | Järvi-Saimaan Palvelut Oy:n toimitusjohtaja

Kuvassa allekirjoittamassa Puumalan kunnanjohtaja Niina Kuuva ja Järvi-Saimaan Palvelut Oy:n toimitusjohtaja Jyri Eskelinen. Taustalla kättelevät Järvi-Saimaan Palvelut Oy:n hallituksen puheenjohtaja Aira Kietäväinen ja Puumalan vesiliikelaitoksen puheenjohtaja Vesa Koivula.

Sopimuksen myötä realisoituu yksi tutkimuskohde Etelä-Savon maakunnan tammikuussa julkaistusta vesihuoltosuunnitelmasta 2040. Etelä-Savon maakuntaliitto ja Etelä-Savon ELY-keskus vetämässä suunnittelussa tutkittiin mm. vesilaitosten välisen operointiyhteistyön mahdollisuuksia. Suunnitelman tiedote löytyy osoitteesta: https://www.sttinfo.fi/tiedote/70815945/etela-savon-maakunnan-vesihuoltosuunnitelma-2040-valmistunut?publisherId=69817875&lang=fi

Vuonna 2014 toimintansa aloittanut Järvi-Saimaan Palvelut Oy on tuottanut Puumalan kunnalle vuosien varrella kaavoituspalveluita erilaisiin kohteisiin. Vuonna 2023 yhteistyö laajeni ateria- ja puhtauspalveluihin ja nyt myös vesihuollon operointiin. Järvi-Saimaan Palvelut Oy:n omistavat Juvan, Rantasalmen, Sulkavan, Puumalan ja Mäntyharjun kunnat sekä Etelä-Savon hyvinvointialue.

Iloitsen vilpittömästi vesihuoltoyhteistyön laajenemisesta Puumalaan. Yhtiö perustettiin aikanaan juuri tällaisia peruspalveluita turvaamaan.

Aira Kietäväinen | Järvi-Saimaan Palvelut Oy:n hallituksen puheenjohtaja

Lisätiedot:
Puumalan kunta:
Kunnanjohtaja Niina Kuuva, p. 050 375 8541

Järvi-Saimaan Palvelut Oy
Hallituksen puheenjohtaja Aira Kietäväinen, p. 050 349 1353
Toimitusjohtaja Jyri Eskelinen, p. 044 417 5243