Rantasalmen keskustassa alkoi toukokuussa 2023 mahdollisen uuden paloaseman rakennuspaikan valmistelu ja maansiirtotyöt. Työmaalla toimi paikallinen urakoitsija Sora ja Kuljetusliike Pulkkinen Oy

.

Paikalla on toiminut aiemmin meijeri, jonka rakenteita löytyi haudattuna tontilta. Tontilla tehtiin maaperätutkimuksia ja saastuneet maat kuljettiin Savonlinnaan Nousialan jäteasemalle. Vanhoista betonilattioista löytyi myös asbestia, jonka myötä tontilla tehtiin lisäksi asbestin purkutyötä. Tontilla ei voida hyötykäyttää kaikkea maa-ainesta, kuten pulveroitua betonia, sillä alue on pohjavesialuetta.

Seuraavaksi paloaseman tontille sekä viereiselle rivitalolle tehdään viemäröinnit.