Savonlinnantien varressa vesihuoltotyömaalla sattui 21.8.2023 iltapäivällä putkirikko, joka on saatu korjattua. Putkirikon takia terveystarkastaja asetti vedenkäyttörajoitteen noin kymmenelle kiinteistölle.

Häiriöalue sijaitsi Ukkolan, Multamäen, Luuniemen ja Laurikankaan alueilla, Juvalla. Häiriöalueilla vettä ei saanut käyttää ruoanlaittoon tai juomavetenä. Peseytymiseen vettä sai käyttää normaalisti, mutta hampaiden pesuun vesi ei soveltunut. Häiriöalueen kiinteistöille järjestettiin varavedenjakelu vesiliikuntakeskus Sampolan (Hiihtäjäntie 3) pääoven läheisyydessä sijaitsevalta vesipisteeltä.

Järvi-Saimaan Palvelut Oy pahoittelee tilanteesta vedenkäyttäjille aiheutuvaa haittaa. Häiriötilanteesta annettiin ensitiedote 21.8.2023 klo 16:15:

Juvan kunnan Ukkolan ja Paatelan alueilla on vedenjakelussa häiriö, putkirikosta johtuen. Korjaustyöt on aloitettu. Mahdollisista vedenkäyttörajoitteista tiedotetaan myöhemmin kiinteistökohtaisesti. Pyydämme asiakkaita odottamaan jatko-ohjeet, ennen veden käyttöä.

Ensitiedotteesta poiketen häiriöalue ei koskenut Paatelan kylää. Paatelan kylän vedenjakelu toimi normaalisti eikä veden käyttöön Paatelassa liittynyt rajoitteita.

Vesi jälleen käyttökelpoista

Putkirikon korjaustyöt ovat etenivät suunnitellusti ja vedenjakelu palautettiin häiriöalueelle 21.8.2023 illan aikana. Vedenjakelun palattua vettä tuli juoksuttaa aluksi runsaasti hanan kylmältä puolelta. Käyttörajoite häiriöalueella kuitenkin jatkuu, kunnes vedenlaatu oli varmistettu valmistuneiden näytetulosten kautta.

Veden käyttörajoitteet poistuivat perjantaina 25.8.2023 klo 12:00 terveydensuojeluviranomaisten toimesta. Veden käyttökelpoisuus varmistettiin näytteenotolla. Vesinäytteet olivat puhtaat ja täyttävät talousveden laatuvaatimukset.

Lisätiedot:
Mika Merinen, terveystarkastaja, Itä-Savon ympäristöterveydenhuolto, p. 0400 252 867, mika.merinen@savonlinna.fi

Jouni Heikkinen, projektipäällikkö, Järvi-Saimaan Palvelut oy, p. 044 417 5272, jouni.heikkinen@jarvisaimaanpalvelut.fi