Hyvinvointia alueelle ja asukkaille.

Missio

Missiomme on tuottaa hyvinvointia alueen asukkaille. Uskomme yhteistyön voimaan ja meillä on tahtoa, kykyä ja näkemystä uudistaa julkisia palveluja.

Arvot

Luottamus

Olemme sellaisia kuin lupaamme.

Rohkeus

Uskallamme kokeilla ja kehittää. Tehdä asioita, joihin uskomme.

Työnilo

Työntekeminen hymyssä suin. Ilolla ja innostuksella.

Arvot näkyvät työssämme siten, että jokainen on oman työnsä asiantuntija. Arvostamme työntekijöidemme näkemystä ja kokemusta sekä toiveita työn kehittämisen suhteen. Maailma ei ole vielä valmis ja siksi haluamme kehittää omalta osaltamme kuntatekniikan palveluita niin, että jokainen kohtaamamme asiakas kokee saavansa erityislaatuista palvelua.

Strategia

Olemme omistajien palvelutuotannon tuki ja mahdollistaja, taloudellisesti ja tehokkaasti. Maakunnallinen kumppani ja vastuullinen toimija.